lauantai 9. tammikuuta 2016

Salaojat


Vuoden remonteista viimeinen oli salaojitus. Välillä näytti jo siltä, ettei meidän työmaata saada mahdutettua mihinkään väliin, mutta toisin kävi: pojat tulivat ja viikossa homma olikin jo tehty. Samalla muokkasimme myös pihaa, mikä käytännössä tarkoittaa kaiken kasvillisuuden poistamista ja multapihaa.


Salaojitus tehdään nykyään kaikkiin rakennuksiin. Sen tarkoiuksena on pitää talon perustukset kuivana. Perustuksia pitkin maasta tuleva kosteus nousee kapillaarisesti ja voi päästä muihin rakenteisiin. Lisäksi kostea kiviaines tarjoaa kasvualustan erilaisille mikro-organismeille. 70-luvun taloissa salajoitusta ei ole vielä tehty, silloin oli vankka näkemys siitä, että "kyllä betoni kestää". Salaojitus yleistyi vasta 80-luvulla, joten jos on hankkimassa tämän ikäistä taloa, kannattaa ottaa huomioon, että salaojitus on edessä. Etenkin rinnetaloissa ja asumiskäytössä olevissa kellareissa salaojien puuttuminen on useissa tapauksissa jo johtanut laajaan homeongelmaan.

Salaoja- ja sadevesiputkia ja muuta

Toinen samalla tehtävä toimenpide on pihojen kallistus. 70-luvun ihanteena oli maastoon sulautuva talo, minkä saavuttamiseksi maanpinta ja lattianpinta pyrittiin saamaan lähes samaan tasoon. Meidänkin pihalle on tuotu aina välillä uusi kuorma multaa, jotta nurmikko saadaan kasvamaan. Tämä on johtanut vuosien saatossa siiihen, että maanpinnan kallistukset johtivat sadevedet talolle päin. Ongelman ratkaisemiseksi jouduimme poistamaan maata tontin rajalta jopa puolisen metriä. Lisäksi uusi nurmikko tulee luultavasti menestymään niukemmalla mullalla nyt, kun kaadoimme suhteellisen pieneltä tontiltamme ison kuusen ja muutaman koivunkin. Isot puut talon lähellä pitävät maan kuivana, mutta niiden juuret voivat vahingoittaa perustuksia. Lisäksi vanha puu voi alkaa lahota, mikäli maaperä ei ole kyllin ravintorikas. Epäterveet puut voivat kaatua talon päälle.



Puolet yhteisestä ulkovarastosta purettu
Roskat poistettu välikatolta, sori oravat.

Salaojitusta tehdessä talon seinustalle kaivetaan noin puolen metrin levyinen, noin metrin syvyinen kuoppa. Meillä tämä johti naapurin ja meidän rajalla olevan varaston osittaiseen purkamiseen. Lisäksi oli tiedossa, että kallio saattaa tulla joissain kohdissa vataan. Talomme on paalutettu ja talon alla oleva kallio laskee talosta pois päin estäen veden kertymisen talon alle. 
Maa-aines olikin painunut sokkelia vasten, vaikka rakennuskuvissa näkyy jokin salaojan tapainen ja talon vierustalla vaihdettu maa-aines. Sokkelin viereen laitettiin Isodräniä, joka on riisisuklaan näköinen salaojittava eriste. Se kuivattaa rakenteen. Isodränin ulkopintaan tulee suodatinkangas, joka estää hienorakeisen maan pääsyn eristeen sekaan. Meillä kuoppa täytettiin salaojasoralla, vaikka sen olisi voinut täyttää maallakin.  Salaojaputket asennettiin perusmuurin alapuolelle. Sajaojiin johtuva vesi ohjataan pois tontilta. Kallioo jouduttiin kiilata muutamasta kohdasta, jotta salaojaputki saatiin asennettua. Putket vaativat kallistuksen, mikä on haaste tasaisella tontilla sijaitsevan vanhan talon kohdalla. Meille asennettiinkin pumppu, joka pumppaa veden imetyskenttään. 
Ainoa arveluttava tekijä on enää se, mitä talomme alla on. Leikkauskuvaa talosta ei ole, joten on epävarmaa, millä talon alapohja on täytetty. Onneksi lattia on raakavaluun asti kuiva ja lattialämmitys kuivattaa sen jatkossa, mikäli sinne pääsee kosteutta jostain.

Sokkeli. Kuoppa salaojalle

Viikon ajan keräsimme kenkien pohjiin mutaa, kunnes talon viereen laitettiin kivituhka. Vanhat pihalaatat säilytettiin, koska aion laittaa ne takaisin. Homma siirtyi onneksi nyt keväälle, koska maa jäätyi. Myös uusi multa ja nurmikon istuttaminen ovat ensi vuoden puuhia. 


Laattapino odottelemassa, onneksi saatiin lumi


Jotta tämä kaikki ei kuulostaisi naurettavan yksikertaiselta, piti meille myös sattua yksi ympäristökatastrofi. Viimeisenä päivänä viimeistä poistomaakuormaa hakiessa kuorma-auton tankkiin osui kaivurin kauha ja siitä valui polttoainetta etupihalle. Palokunta tuli laittamaan jotain imeytysjuttua tielle ja ympäristovirastosta tultiin katsomaan tilanne. Maa talon edstä piti vaihtaa ja tähän kaikkeen vierähtikin sitten puoli viikkoa. Vuoden vaihteen jälkeen tullaan vielä kaivamaan jotain näytteitä.


Polttoaineen poistoa


Alkuvuodesta saamme uudet ikkunatkin! Nyt kun pakkaset on tullut, odotan jo kovasti uusia ikkunoita tuloilmaventtiileineen. Tällä hetkellä tuuletusikkunat ovat koko ajan hiema auki, koska koneellinen poistoilmanvaihto on päällä. Asentajan ja ikkunan toimittajan välillä oli jonkinlainen informaatiokatkos ja ikkunat olikin jo valmiit ennen kuin tarkistusmittoja käytiin ottamassa. Onneksi 70-luvulla oli jo moduulimitoitus käytössä ja toiseksi onneksi syy ei ole minun. Tämä taas muistuttaa, kuinka tärkeää on sopia kaikki banaaleimmatkin asiat kirjallisesti, virheitä kun sattuu... Seuraavaksi siis luvassa ikkuna-aiheista alkuvuotta.


Ostoslista



Vanhat ikkunat ja ikkunapellit liian pienellä kallistuksella



"Mä oon nyt niin onnellinen kun meillä on salaojat" -tytär 6v. Heh, niin minäkin.
Hauskaa alkanutta vuotta kaikille teille (yllättävän monille), jotka kirjoituksiani luette!


Tiptip sanoi kattoikkunan välistä tursuava aluskate, kun jää suli
 Olin reklamoinut siitä jo heti kun se oli tehty...


PYYNTÖ TEILLE, JOTKA REMPPAATTE 70-LUVUN TALOA:

Olen tekemässä arkkitehtuurin diplomiityötäni 70-luvun pientalon korjausrakentamiseen liittyen. Voisit olla avuksi tutkimuksessani, sillä tavoitteena on juuri konkreettisen apuvälineen tuottaminen remppaajille. Voisit siis laiitta s-postia talovuodelta70@gmail.com tai tähän alle. Kriteeriksi riittää se, että olet 70-luvun pientalon asukki, tämänhetkinen/entinen/tuleva remppaaja tai harkitset sellaisen ostoa!

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä blogista, on mukava lukea oman talon remppaamisesta. Minä olen talon toisenpään asukki, ja remppa voisi kiinnostaa jossain vaiheessa. Täten ilmoittaudun testiryhmääsi, vai millä nimellä se kulkee.

    VastaaPoista
  2. Täällä myös pitäisi salaojat hoitaa. Kaapelikauha varmasti siihen myös toimii, vai mitä luulet? Oliko teillä ne kaivettu ihan lapion avulla? Saa isäntä tuon puolen hoitaa, itse seuraan sivusta.
    https://turasteel.fi/tuotteet/kauhat/

    VastaaPoista
  3. Onkohan kuinka ongelmana nykyään nuo 70-luvun talot, jos ei niitä salaojia ole? Meidän omaan ne kaivetaan lähiaikoina, rakennusaika juuri päättyi. https://www.sorasan.fi/salaojat

    VastaaPoista
  4. Tuo on hyvä, että nykyään nuo salaojat tehdään joka rakennukseen. Meidänkin täytyy tuo asia selvittää lähiaikoina. Täytyisi nimittäin myös kaivauttaa salaojat tuohon navetan ympärille.https://www.hpkaivin.fi/salaojitus-ja-sadevesijaerjestelmat

    VastaaPoista