tiistai 27. lokakuuta 2015

Hiipivä tavara, piilotettu työhuone





                        
70-luvun alun talojen luksusta ovat avarat tilat, "hukkaneliöt" ja isot ikkunat. Meidän talon pohja on suunniteltu kolmen metrin rasteripohjalle, tyypillinen ratkaisu ajalle tämäkin. Olohuone on valoisa ja avara. Syksyn tullen meillä taas poltellaan paljon kynttilöitä ja puuhastellaan olohuoneessa. Meillä olohuone (yllätys, yllätys) ei ole mikään aikuisille pyhitetty siisti paikka vaan tila koko perheelle ja vieraille. Sohvalla virkataan ketjusilmukkapötköä, luetaan ja sohvapöydän ääressä leikataan, liimataan ja piirretään.



Olohuone on meillä siis kovassa käytössä, hyvä niin. Mutta sen takia sinne ikään kuin hiipii tavaraa. Yritinkin ottaa kuvat melko siististä olohuoneesta, mutta kuvia katsellessa huomasin, että nojatuolissa sojottaa miekka, Lego-hahmot ovat retkeilemässä olohuoneessa, muutama tuoli seilailee väärässä huoneessa ja muuta pientä. Minua ei lainkaan häiritse pieni epäjärjestys, osaan jopa imuroida ja mopata tavaroita ensin lattialta keräämättä. Mutta siis on meillä silti ihan puhdasta, vaikka siivouspäivän sijaan suosinkin siivoamista silloin kun on sotkuista ja huvittaa, olipa viikonpäivä mikä hyvänsä. 




En oikeastaan ole kovinkaan suuri verho-fani, mutta meillä verhot vedetään yöksi kiinni. Käytettävyyden kannalta kattoon kiinnitettävät kiskot olivat oiva valinta, koska verhoja voi liikuttaa koko matkan. Toiseksi en oie kovinkaan usein törmännyt kivoihin verhotankoihin. Sitä paitsi niiden kiinnityskorkeus on aina jotenkin outo ja sivuille jäävä tyhjä tila ärsyttävä. Okei, myönnetään, että kiinnitin kiskot ihan itse ja liitoskohdat kiskojen välillä ei ole täydellisiä. Kiskot olivat 2,5 metriä piktiä ja olohuoneeseen tuli 6 metriä kiskoa. En ollutkaan luonnolahjakas rautasahan käyttäjä, mutta muutama pala teippiä liitoskohtiin ja hyvin liukuu! (Joskus säälin miestäni, hän kun haluaisi kaiken olevan just eikä melkein tehtyä...)




Viherkasvit ovat kiva juttu, mutta  olen löytänyt vain kaksi lajiketta, jotka pysyvät hengissä meillä. Ei valinnanvaikeutta. Olohuoneen sisustus on jotenkin vain tapahtunut. Alunperin valkoinen pöytä meni tuohon odottamaan, että veli veisi sen Tampereelle, muttei vienyt niin kukat kasvoivat siihen. Valkoinen laatikosto on muisto opiskeluajaltani, edelleen se kätkee sisälleen lähinnä kyniä, töhniä ja puutikkuja, näppärä tietokone- tai puhelimenlatauspöytä. Ei menekään talliin, saa jäädä. 


Olen etsinyt talosta työhuonetta ja muuttanut jo moneen kertaan ennen kun löysin hyvän paikan olohuoneen nurkasta. Näkymät ovat työpisteeltä hyvät. Ongelma oli, että ulkopuolisen mielestä työpöytäni saattaa näyttää paperi+tavararöykkiöltä. Onneksi sain sen näppärästi piilotettua hyllyn taakse. Joudun kylläkin välillä laajentamaan ruokailutilan pöydälle, mutta se johtuu vain siitä, että suuret suunnitelmat vaativat suuresti tilaa.







Osallistuin joskus yliopiston kirjaston siivoustempaukseen ja otin talteen arkkitehtuurilehden kansia 60-luvulla. Tyyli sopii siis Suomen 70-lukuun, vähän jälkijunassa kun tullaan. Tuolloin en kyllä aavistanut, että joskus ostaisimme tämän aikakauden talon. Jemmailu todistetusti kannattaa!


Työpisteessä minua ilahduttaa MUJI:n soittama musiikki sekä prinsessat ja kuningattaret muotoilija-ystäväni tekemässä tuparikortissa. Tiedän, cd:t ovat vähän out, mutta olin pitkään haaveillut soittimesta ja sain sen synttärilahjaksi. Löysin sen Tukholmasta, mielestäni on paljon jännempää ostaa tavaratalosta Tukholmasta kuin tilata netistä. Päätöstä jouduin perustelemaan, jotta sain exculla houkteltua kaverin shoppailuseuraksi, en vieläkään tiedä, ymmärsikö hän.

Hyvää lukemista löytyy hyvistä kirjoista

Tästä tulikin mieleen eilinen kirjastokäynti lasten kanssa. Poika lainasi pelin, johon kirjastotäti laittoi tiskillä sisällön. Hän kertoi, että kotelot ovat tyhjiä, näin sisällöt pysyvät paremmin tallessa. "Hääh? Laitetaanko tässä kirjoihinki ne tekstit?" tytär hämmästeli.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Pala kerrallaan

Edellisistä suunnitelmista poiketen emme nyt tilanneetkaan sitä homekoiraa tänne nuuskimaan. Syynä siihen on se, ettei syytä ole. Siis syytä pyytää koiraa tänne. Mikään ei haise, kukaan ei oireile, rakenteet vaikuttavat terveiltä. Tärkeää on tukkia kaikki raot, joista voisi päästä ilmaa rakenteiden läpi sisälle, eli saumojen tiivistaminen. Meillä tähän on käytetty polymeerimassaa, akryylia ja teippiä ennen kaikkea. Purettua seinää peittää nyt naulakko, joten asia on väliaikaisesti hoidettu. Päätin nyt kuitenkin esitellä kotiamme hieman huone kerrallaan. Mitään super-staileja sisustuskuvia ei ole tiedossa, sillä meillä elämän jälki jotenkin näkyy...


Ajattelin aloittaa keittiöstä, koska varsin ilahduin viimeksi kun tulin reissusta kotiin ja uuni oli vihdoin saapunut. Ehdimmekin odottaa sitä vain muutaman kuukauden. Kyseinen malli oli uusi ja se olikin ollut niin suosittu, että se loppui välivarastoista. Uuni puhuu vielä toistaiseksi saksaa. Sitä voi myös sotkea surutta, koska siinä on se näppärä pyrolyysipuhdistustoiminto. Uunin tulon myötä saimme myös sokkelilevyt paikoilleen. Olin jo tottunut karuun tiskikoneeseenkin, mutta nyt siinäkin on ovi ja jopa kahva, paljon helpompi avata! Päällisin puolin kaikki on siis kunnossa, nyt on suunnitteilla kiva lokerohylly maustekaappiin. Minulla on tullut outo tapa keräillä kaiken maailman purkkeja ja laittaa niihin mausteet. Vanhuus? 






Uusi uuni paistaa herkut

Keittiö on ollut varsin toimiva. Kaappitilaa on tarpeeksi, mutta meiltä puuttuu krääsälaatikko. Se oli kyllä edellisessä kodissamme sellainen paikka, johon tavarat laitettiin vähäksi aikaa ennen kun ne päätyivät roskiin. Jotkut tavarat asuivat laatikossa muuttoon asti, menivät vasta sitten roskiin. Voisi siis olla mahdollista opetella heittämään tavarat aiemmin pois, jolloin laatikkoa ei ehkä tarvitakaan. Tosin sinne menisi myös postit...täytyy pohtia. Toinen huono valinta on keittiön hana sen takia, että se on melko korkea ja jos se on liian kovalla, vesi roiskuu. Käyttötottumus vain, sanoisin. Uusi tuttavus on minulle ollut apteekkarin kaappi, tai oikeastaan kaapin ovi avataan normaalisti ja hyllyt tulevat yksitellen ulos. Todella kätevä ja varsinainen ruoka-ainesyöppö!

Vain hormin kotelo ja kattoikkunan suoja puuttuvat. Eli valmis.

Keittiö <3

Keittiöstä tuli väritykseltään aika hempeä. Olen aina pitänyt pastellisävyistä sisustuksesta ja onnekseni ne kuuluvat 70-luvun väriskaalaan. Lisäksi tykkään myös kauden hittiväristä, oranssista. Päätimme jo muuttaessa, ettemme osta kotiimme juurikaan uutta. Huonekaluilla tulisi olla joku tarina. Keittiön tuolit sain serkultani. Hän löysi ne hylättynä erään liiketilan kellarista ja toi ne minulle. Tallissamme alun perin mustat tuolit saivat uuden maalipinnan. Kolme niistä olen jo maalanut vaaleanpunaiseksi, viimeisestä tulee ehkä sittenkin oranssi!

Tuunattu tuoli
Aamupalapöytä ja heiluriovea

keittiö ja kodariboksi

Pyykkihuolto on toiminut mainiosti keittiön yhteydessä. Kuivauskaappikin on paikallaan. Kun laskutasoa ei ole, on vaatteet vietävä heti kaappeihin. Tämä ratkaisu on minulle hyvä, koska olen jonkin asteinen "pinoilija". Jos vieressä oli taso, se olisi puhtaiden vaatteiden peitossa. Toki kodissamme on varavaihtoehto, joka salli nykyaikaisen kodinhoitohuoneen laittamisen kylpyhuoneen yhteyteen.


khh vaatehuoneesta katsottuna

Onneksi käytimme aikaa keittiön suunnitteluun ja kodinkoneiden valintaan. Joka aamu herätessäni voi hymyssäsuin keittää aamukaffet ja tarjoilla tenaville aamiaisen. Vaikka keittiön kanssa oli hieman haasteita aluksi (kuten olen aiemmassa kirjoituksessa kertonu), tuli siitä sittenkin meille täydellinen keittiö. Kuvat ovat realistisia, en suunnitellessani pyri tekemään yleisesti kauniita ratkaisuja, vaan meitä miellyttäviä kokonaisuuksia. Tämä on meidän koti.


Harkitut yksityiskohdat